Mistä lemiläiset ovat lähtöisin ja mitä reittiä tänne tulleet, siitä tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen. Enemmistö on sitä mieltä, että he tulivat lännestä Suomenlahden rannikkoa pitkin Viipurin lahdelle ja sieltä Saimaan rantamille. Saimaalta Jänkyn tai Kaitajärven kautta Kivijärvelle. Toiset tutkijat olettavat hämäläisten eräretkillään lohien ja metsän riistan houkuttelemina ylittäneen Kymijoen ja jatkaneen matkaansa Valkealan reittiä Kivijärvelle ja Saimaalle. Eräät taas uskovat Laatokan itäpuolelta tulleiden miehittäneen nämä seudut. Jos tähän lisätään se mahdollisuus, että savolaisia tai lappalaisia olisi jäänyt näille tienoille, lienee jokin näistä tai osa kaikista lähinnä totuutta.
Esi-isämme tekivät oikean ratkaisun valitessaan Lemin asuinpaikakseen. Katovuosina oli leivän jatkoksi kalaa ja metsän antimia. Lisäksi paikka oli sivussa vilkkaammista kulkuteistä. Näin he säästyivät varmaan monelta kahakoiden hävitykseltä sekä sotajoukkojen läpikulun aiheuttamilta haitoilta. Veronkannolta ja päivätöiltä ei täälläkään säästytty. Kustaa Vaasa ryhtyi 1540-luvulla saksalaisten neuvonantajien avulla veronkannon uudelleenjärjestelyyn. Sotia käyvälle valtiolle menoreikiä löytyi. Tavanomaisten neljänneskunta-, nautakunta- ja kokoverojen lisäksi tuli vaikka minkä nimistä lisäveroa: apuvero venäläisen lähetystön kestitykseen, hopeavero Eerik XIV:n kosiomatkaa varten, morsiusvero, häävero, Elfsborgin lunnaat, …Kun verojen lisäksi oli työvelvollisuuksia ja velvollisuus lähettää mies joka talosta sotapalvelukseen, ei ollut mikään ihme, että Lappeella nousi kansa kapinoimaan.
1500-luvun loppupuolella käytiin seuraavat sodat: Venäjän sota (1555), veljessota (1560-1568), Pohjan sota (1568-1570), 25-vuotinen sota (1570-1595) ja uusi veljessota (1592-1599). Mitä sitten tapahtui seuraavalla vuosisadalla – siitä myöhemmin.
Lappeen kihlakunnan historiassa kerrotaan papin verojen kantopiireistä ja kylistä seuraavaa:
Vuonna 1546 kuului Lemin ja Savitaipaleen neljänneskuntaan Lemin puolelta Ruomi, Uiminiemi ja Toivottulahti-nimisestä seutukylästä Lemin puoleiset talot. Taipalsaaren neljänneskuntaan kuului litiän kylä ja Rakkolan seutukylä. Ruomissa oli savuja 3 19 ja jousia eli asekuntoisia miehiä 36, Uiminiemellä vastaavasti 12 ja 18. Toivottu- eli Touonlahteen kuului puolestaan 63 savua ja 86 jousta, joista Lemin osuus ehkä 50 ja 70. Rakkolan seutukylässä (myöhemmin: Hakulila, Heikkilä, Merenlahti, Mikkola, Nuppola, Keskisenpää) oli savuja 44jajousia 58. litiässä oli savuja 21 ja jousia 33, mutta näistähän vain osa kuului Lemin puolelle.
Kruunun verotuksessa voudit ovat noudattaneet suurin piirtein samaa kyläjakoa. Seuraavaksi katsommekin, mitä mikrofilmit kertovat Lemin asutuksesta voutien tileissä ja maakirjoissa.
Vuonna 1550 veroluettelossa on lueteltu seuraavat kylät: Ahtiala, Hakulila, Huttula, Hyvärilä, litiä, Juvola, Kaamaniemi, Kapiala, Keskisenpää, Kurkela, Kuukanniemi, Kärrneniemi, Nisola, Nuppola, Parkkola, Pöllälä, Ruohiala, Ruomi, Sairala, Sorvarila, Suomalainen, Suontakainen, Sutela, Taipale ja Urola. Ruomia lukuunottamatta kylien nimet on johdettu asukkaiden nimistä. Verovelvollisina ei tuolloin esiinny Sinkko-nimisiä. Vuonna 1553 sanotaan Lemillä olleen 193 taloa.
Vuonna 1571 kannettiin hopeavero tanskalaisten valtaaman Elfsborgin linnan lunastamiseksi. Tässä veroluettelossa on Olli Kapiaisen nautakunnassa veronmaksajana Peer Larson, jota melkoisella varmuudella voidaan pitää v. 1600 veroluetteloon merkittyjen veljesten Per Sinckå ja Thomas Sinckå isänä. Tämän Peer Larsonin hopeaveron määrä oli 5 kuparimarkan, 2 hevosen, 4 lehmän, 2 nuoren karjan, 6 lampaan ja 2 sian omaisuudesta 8 mk 1: äyri ja 12 deninkiä.
( * Selitys: neljänneskunta = 3 nautakuntaa = 30 kokoveroa, kokovero = kantatalo 3 savu = ruokakunta)
1600-luvulla seurasi sota toistaan. Lähestyttiin Ruotsi-Suomen mahtavuuden aikaa 1617-1721. Ahne Kustaa Vaasa keksi uusia veroja. Tuli 50 pennin vero, äyrivero, Elfsborgin linnan lisävero, karja- ja kylvövero, jne. Lisäksi vuosi 1601 oli katovuosi. Koitti aika, jolloin joka talo oli autiona, mutta Lemin ja Savitaipaleen rajaseudulla elettiin kuitenkin.
Vuoden 1600 veroluetteloon on veronmaksajaksi merkitty Peer Sinckå ja v. 1602 on isännäksi merkitty Pekka Pekanpoika Sinkko, joka oli isäntänä myös 1605-1620. Sama Pekka on Sipi Suomalaisen neljänneskunnan lautamiehenä v. 1619 piirtänyt komean puumerkkinsä (Liite 1).
Pekalla oli veli Niilo, joka joutui väenotossa armeijaan, eikä hänestä ole sen jälkeen mitään merkintöjä. Toinen veli Tuomas on v. 1600 merkitty veronmaksajaksi Jokeinmaalla, mutta myöhemmin hän esiintyy torpparina Kaamaniemellä (v. 1616).
Kärpäsen neljänneskuntaan on vuodelle 1613 merkitty Niilo Magnuksenpoika vaimoineen, Antti Hymbyrä, Pauli ja Hannu Hymbyrä (köyhiä), Pekka Sinckå vaimoineen sekä Tuomas Sinckån leski (köyhä).
Vuoteen 1634 saakka kannettiin veroa maasta, siksi luetteloissa on vain veroa maksaneiden isäntien nimet. Nyt keksittiin, että viljan syöjätkin voidaan panna verolle. Henkirahan maksajia olivat aluksi kaikki 12 v. täyttänet, mutta vuodesta 1652 alkaen kaikki 15-63 vuotiaat.
Vuoden 1635 henkikirjaan on merkitty Suontakaisessa Esko Pekanpoika Sinkkoja hänen vaimonsa Elin Heikintytär sekä korpraalin vaimo Helga Tuomaantytär, joka lienee ratsastaja Jacob Hymbyrän vaimo.
Kaamaniemellä asui Sipi Tuomaanpoika Sinkko ja vaimonsa Riitta Laurintytär, Sipi Sipinpoika Sinkko ja vaimonsa Marketta Laurintytär. Vuonna 1642 oli Suontakaisessa Esko Pekanpoika vaimoineen ja Kaamaniemellä Sipi Tuomaanpoika vaimoineen, mutta v. 1652 löytyy Sipi vaimoineen Suontakaisesta, kuten myös hänen poikansa Sipi ja tämän vaimo. Vuonna 1654 on Sipi vaimoineen merkitty Sutelan kylään. He olivat siis Sutelan ensimmäiset Sinkot. Kylä oli tähän saakka ollut Susi-nimi sten ratsutilan perheiden hallinnassa.
Sipi Tuomaanpojan siirtyminenSuontakaisiin johtui todennäköisesti siitä, että hänen setänsä Eskon Elin-vaimon kuoltua lapsettomana tarvittiin tilalla työväkeä. Vuonna 1654 he muuttivat Sutelan kylään, jossa Sipi Tuomaanpojan nimi löytyy ratsumestarin komppanian nimiluettelosta. Esko Sinkon tila oli v. 1655 muuttunut maksamattomien verojen johdosta kruunun rälssitilaksi.
Sipi Tuomaanpojalla ja Riitta Laurintyttärellä oli neljä poikaa: Lauri, Sipi, Tuomas ja Yrjö. Sipi Sipinpojalla ja Anni Mikontyttärellä oli poika Tahvo, jonka vaimo Anna Kallentytär kuoli 3.1.1759. Hänen perunkirjassaan mainitaan, että hän oli Kaija-Sinkko -tilan yhtiömies Tahvon vaimo. Jo v. 1739 talonpoikaissäädyn henkikirjassa on Tahvo Sipinpojan nimeksi kirjoitettu Kaijasinkko. Tahvolla oli viisi poikaa: Antti, Esaias, Kalle, Mikko ja Yrjö. Antti oli Tahvon 2. vaimon poika. Heistä kaikista käytetään nimeä Kaijasinkko. Esaias meni koti vävyksi Savitaipaleen Pumpulalle. Mikko eli naimattomana, Yrjöstä ei ole myöhemmin mitään mainintoja. Antti ja Kalle jäivät pitämään taloa, jonka he myöhemmin jakoivat keskenään.
Tuomas Sipinpojasta ja hänen Anna-vaimmostaan ei ole merkintöjä kuin vuodelta 1656. Yrjö Sipinpojalla oli neljä poikaa, jotka käyttivät nimeä Kaijansinkko. Sipi Tuomaanpojalla oli veli Matti, josta käytetään sukunimeä Hympyrä. Tämä lienee sotilasnimi. Vuoden 1663 henkikirjan mukaan Risto Matinpoika Hympyrän ja hänen vaimonsa 7-henkiseen perheeseen kuuli isän veljenpojat Yrjö ja Tuomas Sipinpoika sekä Matin ratsastajapoika Jaakko vaimoineen. Tämä Jaakko oli viimeinen Hympyrä (v. 1673), ensimmäinen oli Niilo vuonna 1591.
Vuonna 1673 Esko Pekanpoika Sinkko omisti 1/2 manttaalin rakuunatilan ja Jaakko Hympyrä 1/3 manttaalin rakuunatilan. Loput Suontakaisista kuului Muukan ratsutilalle. Esko Pekanpojan talo on v. 1652 merkitty autioksi, ja tuskinpa hän enää oli elossa v. 1673.
Kuten aikaisemmin todettiin, muutti Sipi Tuomaanpoika Sinkko vaimonsa Riitta Laurin tyttären kanssa Sutelan kylään, muuton syystä ei ole tietoa. Oliko syynä se, että ratsutilat keräsivät väenotoista vapaille päätiloilleen työmiehiä, vai se, että vuosina 1652-1680 annettiin autiotiloja sodasta palaaville sotilaille? Torppia ei tuohon aikaan saanut vielä perustaa. Vuonna 1654 oli Sutelan ratsutilan isäntänä Martti Matinpoika Susi ja ratsastajana Sipi Eskonpoika. Samassa henkikirjassa on Lauri Sipinpojan ja hänen vaimonsa Liisa Mikontyttären nimet. Vuoden 1655 henkikirjassa on isännäksi merkitty Martti Matinpoika Susi, toisessa ruokakunnassa on Sipi Eskonpoika Susi vaimoineen sekä ratsastajan vaimo Anna – lienee Tuomas Sinkon vaimo, sillä Tuomashan oli Sinkon tilan ratsastajana. Henkikirjassa on mainittu myös Lauri Sipinpoika Sinkko ja hänen vaimonsa Liisa.
Susien tila on v. 1657 jakautunut eri ruokakunniksi seuraavasti: Martti Susi vaimoineen, Matti Yrjönpojan vaimo, Yrjö Ahosuden vaimo ja neljäs ruokakunta, jonka muodostavat Olli Laurinpoika Susi, Kalle Laurinpoika vaimoineen, Sipi Kallenpojan vaimo ja Margeta ratsastajan vaimo. Sotilaitten nimiä ei henkikirjaan ole merkitty, vaimojen nimet kylläkin. Lauri Sinkko vaimoineen on merkitty henkikirjaan, mutta heidän maksettavakseen on merkitty Ahosuden kanssa pienempi henkiraha kuin muun ratsutilan väelle. Lauri Sipinpoika toimi Sinkon tilan isäntänä sekä käräjien lautamiehenä.
Yrjö Klemetin poika Ahosusi on v. 1663 jättänyt ratsastajan tehtävät Pauli Matinpojalle. Martti Matinpoika oli tuolloin jo kuollut, samoin majuri Jacob Lilctzenin komppanian ratsumies Sipi Tuomaan poika Sinkko. Vuonna 1673 on ratsuväen henkikirjassa Sutelan asukkaiksi merkitty ratsastaja Pauli Laurinpoika Susi, veli Tahvo vaimoineen sekä poika Yrjö. Verovapaan ratsutilan asukkaana on Lauri Sipinpoika Sinkko vaimoineen. Rakuunatilan asukkaina ovat Martti Matinpoika Ahosusi vaimoineen sekä rengin vaimo. Lauri Sipinpoika Sinkon jälkeen tuli tilan isännäksi hänen poikansa Yrjö v. 1676-1703. Yrjön Mikko-veljestä ei ole muita merkintöjä kuin että hän kuului ratsumestari Antti Mikonpojan komppaniaan vuonna 1654.
Lemistä tuli vuonna 1688 kappeli seurakunta. Yrjön isännyys sattui kuninkaiden Kaarle XI ja Kaarle XII aikaan. Tänä aikana suoritettiin ns. iso reduktio ja sotalaitos järjestettiin ruotujaon pohjalle. Väenotot lopetettiin. Vuosi 1676 olikin raskain sitten Kaarle IX jälkeen. Ratsutilatkin olivat joutuneet lyhyen ajan kuluessa varustamaan kolme miestä. Vuosina 1695-1697 oli ankarat katovuodet, jolloin ainakin neljännes kansasta kuoli. Kaarle XII tuli hallitsijaksi v. 1697. Syttyi suuri pohjansota. Venäläiset valloittivat koko Suomen ja hallitsivat sitä kahdeksan vuotta. Aikaa 1713 -1721 kutsutaan isoksivihaksi. Rauha tehtiin v. 1721, jolloin Venäjä sai Kaakkois-Suomen. Lemijäi tuolloin vielä Ruotsin puolelle, mutta v. 1743 alkaneen Hattujen sodan ja vuoden 1743 pikkuvihan päätteeksi Lemi, kuten myös Kaakkois- Suomi aina Kymijokeen saakka luovutettiin Venäjälle.
Yrjö Laurinpojan toimiessa ruokakunnan päänä oli hänen hallintakautensa lopulla, vuonna 1702 perheessä seuraavat aikuiset jäsenet: Yrjö Laurinpoika vaimoineen, heidän poikansa Eerik ja Matti vaimoineen, Mikko Tuomaan pojan vaimo sekä renki Antti Eskonpoika vaimoineen. Antti lienee Eerikin siskon Walborgin mies. Hänestä on myöhemmin käytetty titteliä vävy. Vahinko etteivät kirjurit 1700-luvulla viitsineet kirjoittaa sukunimiä! Susien ruokakuntaan kuului tuolloin seitsemän aikuista: Juho Paulinpoika vaimoineen, ratsastaja Yrjön vaimo, Perttu-veljen poika Daniel vaimoineen, Matti-veljen poika Matti sekä piika Walbori. Vuonna 1705 on isäntänä Eerik (Erkki) Yrjönpoika. Talon kahdeksan aikuisen joukkoon kuului myös vävy Antti Eskonpoika. Toinen perhekunta oli pienentynyt viiteen. Isännyyttä täällä hoiti Jussi Paulinpoika vaimoineen. Heillä oli vävy Daniel Pertunpoika ja poika Matti. Isännyyttä vaihdettiin tämän jälkeen perhekuntien kesken. Esimerkiksi vuosina 1713 ja 1737 oli isäntänä Yrjö Antinpoika ja yhtiömiehenä Yrjö Yrjönpoika, mutta v. 1738 Yrjö Yrjönpoika oli rusthollarina ja Yrjö Antinpoika yhtiömiehenä. Yrjö Yrjönpoika oli isäntänä ratsutilalla vuosina 1728-1747. Isännäksi tuli taas Yrjö Antinpoika ja yhtiömieheksi.
Aatami Juhonpoika, heidän jälkeensä isännäksi Elias Sinkko ja yhtiömieheksi Aatami Pertunpoika. Viimeinen Susi-nimi esiintyy vuoden 1753 rakuunaluettelossa muodossa Martti Matinpoika Ahosusi. Sutela n:o 1 oli vuonna 1750 muuttunut kruunun luonteiseksi. Vuonna 1767 tuli isäntien ja yhtiömiesten vuorotteluun särö, sillä silloin oli sekä isäntä että yhtiömies Antin sukuhaarasta. Elias Sinkko oli edelleen isäntänä v. 1780, mutta yhtiömiehiä oli kaksi, nimittäin Aatami Pertunpoika sekä Matti Aataminpoika. Ilmassa oli eroamisen merkkejä!
Kun isostavihasta oli selvitty, tuli uusia vitsauksia: 1738-1742 punatauti, 1758-1760 isorokko, kurkkumätä ja tulirokko, 1783 oli katovuosi. Vuonna 1757 tuli lupa rakentaa torppia kruununkin tiloille. Lemin nykyinen kirkko rakennettiin v. 1786. Kirkon rakentaneessa kirvesmiesryhmässä oli mukana myös Elias Antinpoika Sinkko.
Sutela n:o 1 oli vuonna 1820 jakautunut seuraavasti: Alatupa oli saanut kantatilasta kuudesosan. Taloon kuuluivat Tuomas Aataminpoika sekä vaimonsa Maria Mikon tytär, lapset Taavetti, Heikki ja Anna, Tuomaksen veljet Jussi, Mooses ja Aatami sekä hänen vaimonsa Maria Tuomaan tytär, lapset Gabriel, Aatami ja Helena. Ylätupaan jäi kolmasosa kantatilasta asukkainaan Matti Matinpoika, vaimo Maria Eerikin tytär, lapset Antti, Aatami, Matti Nigoteemus ja Eeva. Ylätuvasta erosi myöhemmin Petterin suku, johon Petterin lisäksi kuuluivat vaimo Eeva Juhon tytär, lapset Abraham ja Kristiina sekä Petterin ja Matin äiti Margaretha Tahvon tytär, Elias Petterin poikaja hänen poikansa Jussi vaimonsa Walborgin ja poikansa Aaronin kanssa sekä Jussi-veljen leski Margaretha Yrjöntytär. Kantatilan loppua (puolikasta) jäi hallitsemaan Taipaleen, Pyörä-Sinkon ja Tahvon suvut aina isojakoon saakka.